HPK Liiga Oy on solminut 3+2 -vuotisen yhteistyösopimuksen Mestikseen alkavaksi kaudeksi nousevan Forssan Palloseura ry:n kanssa. Sopimus sisältää kokonaisvaltaisen suunnitelman urheilullisesta ja hallinnollisesta yhteistyöstä.

HPK ja Forssan Palloseura aloittavat yhteistyön 1.8.2020 kolmen vuoden mittaisella sopimuksella, joka kattaa täten jääkiekkokaudet 2020-2023. Lisäksi seurat ovat sopineet kahdesta optiovuodesta. Sopimus on voimassa sillä ehdolla, että FPS pelaa Mestistä.

HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen painottaa, että HPK on tyytyväinen ennen kaikkea pitkään yhteistyösopimukseen, jossa HPK pääsee tukemaan FPS:ää urheilullisesti, taloudellisesti ja hallinnollisesti.

– Heti ensimmäisistä keskusteluista lähtien kävi selväksi, että FPS:llä on vahva tahtotila viedä Forssa takaisin uskottavaksi Mestis-organisaatioksi ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Tämä antaa meille tulevaisuuteen erittäin hyvät yhteistyömahdollisuudet. Meillä on vahva usko, että FPS tulee onnistumaan tässä hankkeessa.

Forssan Palloseura ry:n puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela arvioi sopimuksen tärkeimmäksi asiaksi kokonaisvaltaisen tuen.

– Meidän puoleltamme kaikkein vahvin asia sopimuksen syntymisen kannalta oli tuen kokonaisvaltaisuus. Sopimuksen ansiosta saamme tukea, pelaajiston ja valmennuksen puolelle, kuin myös seuran hallinnolliselle osa-alueelle. Tässä asiassa olemme olleet yhteisymmärryksessä koko ajan. Myös sopimuksen monivuotisuus oli meille iso asia. Löysimme HPK:sta kumppanin, joka haluaa olla meidän kanssamme pitkään.

Seutukunnallisuus oli molemmille seuroille vahva elementti neuvotteluissa.

– Olemme niin lähellä toisiamme, eikä meillä ollut hinkua kauemmaksi. Hämeenlinna ja Forssa ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Myös tämä oli meille tärkeää, tiivistää Vuorela.

Urheilullisesti merkittävää yhteistyötä

Seurojen sopimus mahdollistaa pelaajaliikenteen joukkueiden välillä yhteistyöseurojen tapaan. Joukkueet voivat vapaasti siirtää pelaajia ennalta sovitun kiintiömäärän mukaisesti. Lisäksi HPK:n U20 -joukkueen pelaajia voi siirtyä FPS:n Mestis-joukkueeseen vapaasti tarvittaessa kerryttämään kokemusta ennen Liiga-otteluita.

– Urheilun osalta Mika Toivola lähtee suunnittelemaan yhdessä valmentajien kanssa yhteistyötä ja luomaan urheilullisia tavoitteita sekä toimintasuunnitelmaa tuleville kausille. Sisällöltään toimintasuunnitelma on muutakin kuin pelaajaliikennettä kuten esimerkiksi valmennusyhteistyötä. Toimintasuunnitelmasta saamme varmasti lisätietoja ennen kauden alkua, kun urheilupuoli on kokoontunut, päättää Toivanen.

Lisätiedot:

HPK Liiga Oy toimitusjohtaja Antti Toivanen 050 317 5777
Forssan Palloseura ry puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela 044 337 3169

Lähde: HPK.fi