Forssan Palloseura on solminut 1+1 vuotisen sopimuksen päävalmentajansa Asko Rantasen kanssa.

Korkeasta vaatimustasostaan, mutta erittäin pidettynä valmentajana tunnettu Rantanen aloittaa viidennen kautensa FPS:n peräsimessä. Rantanen on luotsannut aiempien FPS:ssa vietettyjen kausien aikana joukkueen kolmesti Suomi-sarjan välieriin ja kerran puolivälieriin. Rantanen valittiin kollegoidensa toimesta Suomi-sarjan parhaaksi valmentajaksi kaudella 18-19 sekä keskeytyneen kauden 19-20 toisen All Stars-kentällisen valmentajaksi.

Forssan Palloseuran puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela kertoo, että FPS sai haluamansa:

Sopimusneuvottelut sujuivat vaivattomasti. Asko itse ilmaisi aiemmin keväällä halunsa jatkaa tehtävässä, joten sopimusta voidaan pitää luonnollisena jatkumona aloittamalleen työlle. Asko on tehnyt kokonaisvaltaisesti valtavan hyvää työtä aiempien kausien aikana FoPS Junioreiden organisaatiossa, sekä nyt viime vuosina edustuskiekon parissa. Joukkueen muun valmennusryhmän kanssa käymme edelleen neuvotteluja.

Melkoinen kevät takana. Eipä olisi maaliskuussa uskonut, kun Jyväskylästä ajeltiin Forssaan päin ja sarja jäi kesken, että toukokuun lopussa FPS pelaa seuraavalla kaudella Mestistä. Loistava juttu seuralle, kaupungille, yhteistyökumppaneille ja ennen kaikkea faneille. Mahtavaa jatkaa valmennusta kotiseurassa sekä kaupungissa ja uudessa sarjassa. Sarja-avaus voi olla tunnerikas. Omalla kohdallani varmaan unelmien täyttymys. Työtä on paljon tehtävänä. Nyt takaisin sorvin ääreen eli valmistautumaan tulevaan kauteen joukkueen kanssa, Asko Rantanen kommentoi.