Palloseura ja Kotkan Titaanit kohtasivat toisen kerran perättäisinä päivinä lauantaina Forssassa. Palloseura oli jälleen parempi, numeroiden ollessa nyt selkeät 7-1. Palloseura siis keräsi viikonloppuna 6 pistettä Titaaneiden jäädessä nollille.

Ottelun alku lupaili vauhdikasta iltapuhdetta kun jo alta kahden minuutin molemmat olivat kehitelleet pari vaarallista tilannetta.

Tämän jälkeen ote siirtyi pikku hiljaa Palloseuralle ja kiekko pyöri enemmän Titaani päädyssä. Aleksi Karlsson järjesti hyvän tilanteen mutta Otto Rantanen ei osunut kiekkoon vaikka Titaani vahti Santeri Levänen oli jo ulos tilanteesta. Erän toisella puoliskolla Peteris Pujats nousi väkevästi maalille mutta Levänen kesti.

Palloseura pääsi ylivoimalle ajassa 15:12 kun Titaaneiden Santeri Kunttu syyllistyi kampitukseen. Vajaan minuutin pyörityksen jälkeen Palloseura otti 1-0 johdon, Aleksi Karlsson laukoi suoraan Jyri Waajakosken poikittaissyötöstä. Toinen syöttäjä oli Joona Tala.

Erän viimeisellä Kristian Tikkaa kohdeltiin kaltoin Titaanien maalin edustalla ja Vertti Vuoksiala lähti jäähylle. Tikka ja Erkka Huttunen ottivat lisäksi pienen painin josta Tikalle määrättiin 2+2 ja Huttuselle 2 min. Palloseura pääsi siis ylivoimalle mutta Titaanit onnistuivat iskemään alivoimalla pelin tasoihin 5 sekuntia ennen erän päättymistä Panu Laitisen soololla.

Palloseuran johtoasema palautui heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla kun Eetu Salmela laukoi siniviivalta yläkulmaan. Ylivoimamaalin syötti Totte Moberg.
Tikan istuessa tuplakakkosta järjestettiin Joni Vuorelalle hyvä paikka alivoimalla mutta Levänen onnistui torjumaan laukauksen.
Palloseura meni 3-1 johtoon ajassa 32:27. Jukka-Pekka Kurtelius oli jäänyt maalin eteen vapaaksi ja saatuaan kiekon siihen ei Maestro erehtynyt vaan kyykytti Leväsen ja nosti kiekon maalin kattoon. Maalin syöttivät Miku Ronkainen ja Rene Pylvänäinen.
Palloseura joutui alivoimalle kun Pasi Palmumäen maila oli korkealla ajassa 35:46. Titaanien ylivoima oli kehnoa ja Palloseura pääsi kuittaamaan Titaaneiden avauserän alivoima maalin ajassa 37:16. Veeti Vuorio ja Totte Moberg karkasivat kahdella yhtä vastaan vastaiskuun , Vuorio syötti ja Moberg kiersi nätisti Leväsen ja siirsi Palloseuran 4-1 johtoon.
Toinen erä päättyi Erkka Huttusen rangaistukseen eli kolmas erä alkoi Palloseuran ylivoimalla.

Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta mutta ajassa 43:20 Pasi Palmumäki tykitti siniviivalta uransa ensimmäisen Suomi-sarja osumansa Totte Mobergin syötöstä.
Ja kun kapteeni Samuli Virtanen nousi sinivivalta hienosti laukaisupaikaan ja laukoi tarkan vedon takayläkulmaan ajassa 47:01 alkoi ottelu olla ratkennut.
Tämän jälkeen Palloseura pyöritti peliä melko totaalisesti Titaanien päädyssä ja vain 59 kertaa torjuneen Titaani-vahti Santeri Leväsen hyvät torjunnat pitivät numerot siedettävinä.
Kerran Levänenkin joutui vielä antautumaan kun Jukka-Pekka Kurtelius ohjasi maalin edestä ylivoimalla Joona Talan syötön verkkoon ja Palloseura siirtyi 7-1 johtoon ajassa 56:12, illan päätösosuman toinen syöttäjä oli Otto Rantanen.

3 tähteä Totte Moberg
2 tähteä Eetu Salmela
1 tähti Joona Tala