Palloseura pelasi viikonvaihteen toisen ottelunsa Jyväskylässä D-Kiekon vieraana. Molemmat joukkueet olivat edellisiltana ottaneet jatkoaikavoiton , FPS Pyrystä ja D-Kiekko vieraissa Hokista.

Palloseura sai otteluun vahvan alun sillä ottelu ehti vanheta vain 24 sekuntia kun Jukka-Pekka Kurtelius voitti aloituksen taakse Joni Vuorelalle joka jatkoi viivalle Mikko Saikkoselle. Saikkonen laukoi komeasti ranteella yläkulmaan ja Palloseura meni 0-1 johtoon.

Molemmat saivat avauserässä kokeilla ylivoimaa mutta ilman tulosta. Reilun 17 minuutin kohdalla Paul Manushin tuli hyvin keskeltä laukaisupaikkaan mutta D-Kiekon maalilla Manu Lähteenmäki venyi komeaan räpylätorjuntaan.

Avausminuutin maali ei jäänyt sittenkään erän ainoaksi , Mikko Saikkonen katkoi viimeisellä minuutilla keskiviivalla D-Kiekon syötön ja eteni hyökkäysalueelle. Ympyrän takakaarelta lähtenyt veto upposi samaan paikkaan kuin avausminuutilla ja erätauolle lähdettiin Palloseuran 0-2 johdossa.

Toinen erä ehti vanheta kahdeksannelle minuutille kun alkoi tapahtua, ensin ajassa 27:38 D-Kiekko onnistui kaventamaan numeroiksi 1-2 Aleksi Kiven toimiessa keskeltä maalintekijänä. Mutta kovin kauaa ei isännät ehtineet nauttia kavennuksesta sillä 19 sekuntia myöhemmin Niklas Saha syötti hyökkäyssiniviivan tuntumaan täyteen vauhtiin Peteris Pujatsille joka narutti nätisti puolustajan ja paineli maalintekoon ja Palloseura johti 1-3.

Erän puolivälissä J-P Kurtelius karkasi läpi ja Atte Töyry joutui koukkaamaan hänet ja joutui jäähylle. Seuraanneesta ylivoimasta Joona Tala niittasi kiekon verkkoon ja Palloseura siirtyi 1-4 johtoon ajassa 30:29. Maalin syöttäjinä olivat Eetu Moberg ja Aleksi Karlsson. Töyry joutui toistamiseen jäähylle pelikellon näyttäessä aikaa 32:23 ja eikä Atte ehtinyt tälläkään kertaa kuin istahtaa penkille kun jo helähti, Joni Vuorela ja J-P Kurtelius petasivat paikan ja Toomas Veijola tykitti siniviivalta numeroiksi 1-5 ajassa 32:52. D-Kiekko onnistui kuitenkin melko pian kaventamaan tilanteeksi 2-5 kun Henri Niemi pääsi puikahtamaan turhan helposti pakkien välistä maalintekoon ajassa 33:45. Erän lopulla D-Kiekko sai pelata ylivoimaa kun Mikko Saikkonen passitettiin jäähylle pelin viivyttämisestä, Palloseuran alivoima toimi hyvin ja Petrus Lintonen torjui varmasti parit vedot joten kolmanteen erään lähdettiin Palloseuran 2-5 johdossa.

Kolmannen erän kolmannen minuutin aluksi Petrus Lintonen torjui komeasti patjalla Teemu Siirosen läpiajon. Mikko Kulju joutui jäähylle ajassa 42:52, D-Kiekon vaarallisin tilanne syntyi kun Kulju oli jo vapautunut jäähyaitiosta mutta Lintonen torjui varmasti. Joona Tala ja Siironen passitettiin keskinäisestä nahistelusta jäähylle ajassa 46:22. D-Kiekko kehitteli ensin paikan tasavajaalla mutta Lintonen torjui Juho Häyrisen vedon. Toomas Veijolalle petattiin puolestaan toiseen päähän paikka jonka Manu Lähteenmäki esti. D-Kiekon Atte Töyry ei ollut vieläkkän oppinut että ei kannata ottaa jäähyjä vaan koukkasi Eetu Mobergin keskialueella ja joutui illan kolmannelle jäähylleen ajassa 47:45. Palloseura pääsi pelaamaan 4vs3 ylivoimaa ja tälläkin kertaa Töyryn istunto loppui lyhyeen, Manushin ja Veijola rakensivat ja Jukka-Pekka Kurtelius laukoi Veijolan poikittaissyötöstä numeroiksi 2-6 ajassa 48:13. Palloseuran alivoima kesti ilman hankaluuksia Mikko Pehkosen hieman ennen kolmannen erän puoltaväliä alkaneen jäähyn. Palloseurakin sai kokeilla vielä ylivoimaa kun Henri Niemi joutui jäähylle huitomisesta ajassa 56:13 mutta Palloseuran yv lähinnä pelasi aikaa pois, jäähyn jo päätyttyä Kurtelius laukoi keskeltä mutta Lähteenmäki torjui tälläkertaa. Viimeisellä minuutilla Saikkonen kokeili vielä jospa syntyisi hattutemppu mutta Lähteenmäki oli oppinut mihin Mikon laukaus tulee eikä enää ollut yllätettävissä mutta lopputulos Hippoksella tänään oli selkeä vierasvoitto D-Kiekko 2 – Palloseura 6.

Koko joukkue taisteli tänään hienosti, Petrus Lintonen maalilla oli viimeinen lukko , Mikko Saikkonen teki 2 osumaa ja Jukka-Pekka Kurtelius alkaa hienosti päästä Suomi-sarja vauhtiin , tänään 1+2 ja viikonlopun saldo 2+3. 

Toomas Veijola teki 1+1 ja kertoili että Kurteliuksen kanssa on mukava pelata ylivoimaa ja muutenkin, tarjoili syötön mun maaliin niin annoin sitten takaisin kolmannessa erässä mutta hieno taisteluvoitto tämä oli koko joukkueelta.

Hieno viikonloppu meiltä viisi pistettä kuudesta. Tänään Jyväskylässä olimme todella tehokkaita, ja teimme omista paikoista kovalla prosentilla häkkejä. Erityisen hienoa oli seurata maalinsuulta pakkien työskentelyä tänään, Saikkonen kaksi aivan huikeeta yläpörsää, ja Veijolan lämäri oli sen verran tulinen että palanut kumi haisee D-kiekon maalilla vieläkin. Neljä maalia kuudesta oli puolustajien lavasta. Myöskin ylivoima/alivoima oli tänään hyvällä tasolla, ja vaikka vähän alkoi jalat painamaan, niin hienosti taistelimme loppuun asti. Nyt palautellaan pari päivää, ja aletaan valmistautua ensi viikonlopun Kalajoen reissuun kertoi kotimatkalla tavoitettu Petrus Lintonen bussista.

5/6 pistettä viikonlopusta tyydyttää mutta eteenpäin pitää kuitenkin mennä ja koitetaan taas viikon aikana saada peliä paremmaksi. Aina jos pystyy auttamaan joukkuetta voittoon niin voi olla tyytyväinen vastaili puolestaan Jukka-Pekka Kurtelius vaatimattomasti kysymykseen viikonlopun 2+3 tehoihin liittyen.

3 tähteä Toomas Veijola

2 tähteä Mikko Saikkonen

1 tähti Jukka-Pekka Kurtelius  

Kuvat Klaus Siren , Raportti Timo Tukia