Palloseura kohtasi perjantai-iltana vierasottelussa suomi-sarjan kärkijoukkue Porvoon Huntersin. Ottelu päättyi isäntien 6-4 voittoon.

Kotijoukkueella oli avauserässä vaarallisemmat tilanteet, mutta myös Palloseura oli hyvin pelissä mukana, josta osoituksena maalivahtien torjunnat: Ari Ahokas Huntersin maalilla torjui 15 kertaa ja Henri Viitala torjui vastaavasti 10 kertaa. Palloseuran ensimmäiset vaaralliset tilanteet olivat seitsemännellä minuutilla, kun Aleksi Karlsson pelattiin vapaaksi maalin eteen, mutta Ahokas venyi hyvään torjuntaan. Samassa vaihdossa Aksu pääsi vielä toisenkin kerran yrittämään maalia, mutta ilman tulosta. Hunters meni 1-0 johtoon ajassa 11:02, kun Tomi Lehikoinen pääsi siirtämään reboundin maaliin. Tilannetta edelsi ylivoimahyökkäys. Hunters otti jo 2-0 johdon, kun Tomi Roukala laukoi takatolpalta osuman ajassa 15:34 Reno Goodwinin voittaman aloituksen jälkeen. Palloseura onnistui kuitenkin kaventamaan ajassa 18:35, kun Juuso Hämäläinen survoi maalin edustalta osuman. Syöttöpisteen kuittasivat Teemu Karjalainen ja Aleksi Karlsson.

Rikkonainen toinen erä

Toisen erän toisella minuutilla Eetu Salmela taklasi kovaa Reko Riihistä, joka loukkasi hieman itseään ja Salmela komennettiin jäähyaitioon pariksi minuutiksi. Palloseuran alivoima oli kuitenkin hyvää eikä Hunters saanut yhtään laukausta aikaiseksi ylivoimalla. Hunters sai uuden yv mahdollisuuden ajassa 24:52, kun Salmela joutui kampittamaan keskialueella karkuun pyrkineen Hunters-pelurin. Ja lisää jäähyjä tuli ajassa 27:22, kun Joni Vuorela luisteli turhan läheltä Huntersin maalia ja Ahokas kaatui. Tällä kertaa Hunters onnistui ylivoimalla. Ajassa 27:45 Riihinen laukoi poikittaissyötöstä yläkulmaan ohi Viitalan. Ja ajassa 28:54 tuli lisää takaiskuja, kun Ketterästä lainalle saapunut Juho Mättö laukoi ruuhkan takaa siniviivalta Huntersin 4-1 johtoon. Ajassa 31:20 tapahtui. Ensin Viitala kaadettiin, josta Huntersin Antti Rantsille kakkonen. Tämän jälkeen Hämäläinen meni kostamaan. Samassa keskialueella Karlsson otti Vili Peräkylän kanssa nokkapokkaa. Jäähyt menivät tasan, joten joukkueet jatkoivat täysilukuisina. Ajassa 32:00 puolestaan linjatuomari kävi kertomassa että Jyri Waajakosken taklaus osui päähän josta tuloksena 2+10 min. Ylivoimalla Hunters meni jo 5-1 johtoon Mätön vedolla ajassa 33:36. Mättö pääsi vapaasti b-pisteiden välistä laukomaan. Viidennen maalin jälkeen Palloseuran maalille luisteli Joonas Laaksonen. Joona Vainio luisteli komeasti Mikko Jaakkolan passista karkuun ja viimeisteli hienosti ajassa 34:38 numeroiksi 5-2. Mutta lisää alivoimaa tuli jälleen ajassa 35:33, kun Hämäläinen joutui boxiin kiinnipitämisestä. Tällä kertaa alivoima onneksi kesti, eikä lisää osumia syntynyt. Erän viimeisellä minuutilla Palloseuralla oli hyvä ohjaus, mutta Ahokas kesti ja kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 5-2.

Kiri ei kanna maaliin

Hunters meni 6-2 johtoon ajassa 43:43, kun Riihisen veto upposi yläkulmaan polvilleen pudottautuneen Laaksosen olkapään yli.
Palloseura pääsi vihdoin ylivoimalle, kun Goodwin kamppasi ja lähti jäähylle. Palloseuran ylivoima pyöritti 8 sekuntia, kunnes Samuli Virtanen laukoi 6-3 osuman Joona Talan ja Teemu Karjalaisen esityöstä ajassa 44:22. Hunters lahjoitti erän puolivälissä Palloseuralle ylivoiman ottamalla väärästä vaihdosta jäähyn. Ja ajassa 50:37 pääsi FPS kokeilemaan reilun minuutin ajan kahden miehen ylivoimaa, kun Huntersin Ville Rantasen polvitaklaus kaatoi Teemu Karjalaisen, joka loukkaantui ja Rantanen ajettiin ulos. Ja 6-4 kavennus syntyi, kun Virtanen laukoi illan toisen osumansa Karlssonin ja Kasper Ruohosen esityöstä ajassa 52:10, joten viiden minuutin jäähyä jäi vielä yli kolme minuuttia.
Ja lisää Hunters jäähyjä tuli ajassa 54:38, kun Samuli Ranto joutui kampituksesta ja FPS sai yrittää kahden miehen ylivoimaa minuutin verran. Maaleja ei kuitenkaan syntynyt. Palloseura sai uuden yv:n, kun Goodwin otti jäähyn vajaa 3 minuuttia ennen loppua. Samalla Laaksonen luisteli vaihtoaitioon ja FPS yritti kahden miehen ylivoimalla. Osumia ei kuitenkaan enää syntynyt, joten loppunumerot tänään Porvoossa olivat 6-4.

3 tähteä Samuli Virtanen
2 tähteä Aleksi Karlsson
1 tähti Teemu Karjalainen