Forssan Palloseura kohtasi sunnuntaina Tampereen legendaarisessa Hakametsän Jäähallissa KOOVEE:n , seuran jonka se oli KOOVEE:n tilaston mukaan ennen illan ottelua kohdannut sarjaotteluissa peräti 65 kertaa ennen tätä iltaa. Palloseura oli lähellä kauden ensimmäistä kolmen pisteen vierasvoittoa mutta niin vain isännät painoivat pelin tasoihin mutta jatkoajalla sankariksi nousi jälleen Jeffrey Lawman joka illan toisella maalillaan laukoi bonuspisteen ja ottelun voiton Forssaan. 

Avauserä sekavaa peliä 

Palloseuran ensimmäinen kunnon tilanne oli neljännellä minuutilla kun Jyri Waajakoski laukoi terävästi.
Ajassa 4:29 KOOVEE otti 1-0 johdon kun Jimi Palanto laukoi Henri Viitalan ensin torjuman kiekon reboundista yläputken alle vieden kotijoukkueen johtoon. Seitsemännellä minuutilla puolestaan Palloseuran ykkösketju Kulju-Rantanen-Waajakoski pyöritti vahvasti mutta KOOVEE onnistui purkamaan tilanteen lyömällä pitkänkiekon.
KOOVEE oli kahdeksan minuutin kohdalla lähellä toista maalia kun Niklas Malinen pääsi laukomaan mutta Viitala venyi hienoon torjuntaan.
Pian Palloseura pääsi ylivoimalle kun Mikko Sulonen joutui istunnolle kiinnipitämisestä. Ylivoimapeli pysyi kohtuullisesti alueella mutta kunnon vetoja ei oikein tullut.
Palloseura joutui alivoimaiseksi ajassa 12:07 kun Markus Haapaselle tuomittiin rangaistus pelin viivyttämisestä. Ensin isännät eivät päässet edes alueelle mutta sitten yhtäkkiä kehittivät tosi vaarallisen tilanteen jonka Viitala torjui mutta kiekko tuli uusiksi laukaisu sektorille, Palloseuran puolustus heittäytyi oikea-aikaisesti ja pelasti tilanteen.
Pian jäähyn loppumisen jälkeen Palloseura oli jälleen alivoimalla kun Viitalalle tuomittiin jäähy kampituksesta ajassa 14:47, tämän jäähyn Palloseura kesti helposti.
Erän toiseksi viimeisellä minuutilla Aleksi Karlsson murtautui hienosti läpi mutta Niilo Koskinen onnistui torjunnassaan.
Viimeisellä minuutilla pääsi Mikko Jaakkola nokikkain Koskisen kanssa mutta nosti ohi. Samalla KOOVEE:n Kalle Niemenmaa komennettiin jäähylle ajassa 19:07. Palloseura pyöritti vahvasti ja onnistui tasoittamaan ottelun ajassa 19:40. Aleksi Karlsson laukoi komeasti b-pisteestä takayläkulmaan. Syöttäjinä 1-1 tasoitusosumaan olivat Joona Tala ja Jukka-Pekka Kurtelius.

Joona Vainio vie Palloseuran johtoon

Toisen erän Palloseura pääsi aloittamaan ylivoimalla kun avauserän viimeisillä sekunneilla Antti Törmänen sai rangaistuksen.
Ylivoima pyöri mallikkaasti, Jeffrey Lawman laukoi ensin terävästi mutta Koskinen torjui. Sitten Karlsson kilautti tolppaa ja vielä ylivoiman lopulla Tommi Takaveräjä yritti maalin kulmalta mutta ilman tulosta.
Jäähyn päättymisen jälkeen ajassa 22:07 Palloseura otti sitten johdon. Samuli Virtanen avasi ja Joona Vainio ajoi komeasti maalille ja kiersi Koskisen siirtäen vieraat 1-2 johtoon.
Palloseura joutui kahteen otteeseen peräkkäin alivoimalle kun ensin Vainio oli jäähyllä kiinnipitämisestä ja pari minuuttia tämän jäähyn päättymisestä joutui Niklas Sillanpää korkeasta mailasta istunnolle. Molemmat jäähyt Palloseura kesti Henri Viitalan johdolla.
KOOVEE:llä oli mainio tasoituspaikka kun Palanto karkasi läpi mutta Viitala torjui mainiosti. Erää oli tällöin jäljellä nelisen minuuttia. Kolmanteen erään lähdettiin kuitenkin Palloseuran 1-2 johdossa.

KOOVEE tulee väkisin tasoihin

Ajassa 41:07 Palloseura meni 1-3 johtoon, Jeffrey Lawman laukoi terävästi, Koskinen torjui mutta KOOVEE:n puolustajasta kiekko ponnahti omaan maaliin!
Maalin jälkeen KOOVEE sai hieman otetta peliin mutta vedot suuntaantuivat pääasiassa Viitalan syliin josta ei irtokiekkoja tullut. Palloseura puolestaan pyöritti hyvin erän puolivälin paikkeilla mutta ilman tulosta.
Ajassa 52:18 KOOVEE tuli maalin päähän. Viitala torjui ruuhkan takaa tulleen kiekon eteen ja Antti Törmänen iski irtokiekon verkkoon. Tämän jälkeen KOOVEE:lla oli kova painostus ja maalille nousseen puolustaja Juho Saarisen ohjaus kilahti yläputkeen.
Erotuomari Jukka Virta otti pienoista roolia kun katsoi sormien läpi kolmesti isäntien jopa melko törkeitä rikkeitä, esim Lawman ajettiin rumasti poikittaisella mailalla KOOVEE:n maalin kulmalla. Palloseuralle sen sijaan puhallettiin kaksiminuuttinen väärästä vaihdosta, tilanteessa ei kuitenkaan ollut valittamasta sillä kentällä oli 6 valkopaitaista Vihreäpaitaa…KOOVEE käytti tilaisuuden hyväksi ja Antti Törmänen pääsi iskemään pelin tasoihin maalin edestä ajassa 55:34.
Ajassa 58:20 Palloseura pääsi vihdoin kokeilemaan ylivoimaa kun Lawman kaadettiin jälleen selkeässä maalipaikassa. Ylivoima viimeisellä minuutilla oli kuitenkin väkinäistä ja ottelu eteni numeroissa 3-3 jatkoajalle.

Lawman jälleen ratkaisijana

Jatkoaika vanheni vain 36 sekuntia kun Tommi Takaveräjä syötti ja Eetu Salmela laukoi .Lawman seurasi tilanteen ja survoi Koskisen pudottaman kiekon maaliviivalta verkkoon joten Palloseuralle jälleen jatkoajalla vierasvoitto. Palloseuran kauden kaikki vieraspelit ovat menneet jatkoajalle, saas nähdä miten käy seuraavassa ottelussa ensi perjantaina Kaarinassa Indiansin vieraana!

3 tähteä Jeffrey Lawman

2 tähteä Samuli Virtanen

1 tähti Eetu Salmela

Joukkueen valitsema MVP peluri tänään oli Samuli Virtanen.

”Jälleen sai äijät laittaa kypärää jakoon hienon taisteluvoiton jälkeen! Tänään kypärä siirtyi Samuli Virtaselle! ”