Palloseura on solminut lisää sopimuksia sarja-avauksen lähestyessä. Kaikki nyt sopimuksen tehneet pelaajat ovat esiintyneet Vihreässä paidassa jo Suomen-Cupin otteluissa.

Puolustaja Markus Haapanen on 21-vuotias HPK kasvatti joka viime kaudella pelasi Mestistä LeKi:n paidassa 23 ottelua saalistaen 5 syöttöpistettä. Haapanen oli lainassa KooVee:n paidassa lisäksi kuudessa ottelussa jossa teki tehot 1+4. Haapanen on myös edustanut maatamme nuorten maaotteluissa eri ikäluokissa yhteensä 30 kertaa. Liigassa hän on pelannut 9 ottelua HPK:n paidassa.

Harjoitusotteluissa ja Suomen-Cup otteluissa väkevästi puolustajana pelannut Jyri Waajakoski on niinikään 21-vuotias joka pystyy pelaamaan myös hyökkääjänä. Waajakoski voitti viime kaudella Nuorten Liigamestaruuden HPK:n riveissä.

Viime kaudella väkevästi maalinedustaa puhtaana pitänyt puolustaja Eetu Salmela jatkaa myös Forssalaismiehistössä. Eetu pelasi 32 ottelua tehoin 1+12 sekä lisäksi 6 play-off ottelua tehoin 0+1.

Keskushyökkääjä Kasper Ruohonen on esiintynyt harjoituskaudella vauhdikkaasti onnistuen myös maalinteossa. Lokakuussa 21 täyttävä Pelicans-kasvatti on pelannut 3 edellistä kautta Nuorten liigaa kasvattajaseuransa riveissä saalistaen pelaamissaan 108:ssa ottelussa tehot 18+40.

Maalivahti Topi Salokannas, jolla oli try-out , on vakuuttanut harjoituskaudella valmennuksen joten 22-vuotias Topi liittyy myös sopimuspelaajien joukkoon.

Palloseuran harjoitusryhmässä on 30 pelaajaa joista osa edelleen on ilman sopimusta. Viime kauden kapteeni Jukka-Pekka Kurtelius on myös jatkamassa joukkueessa kunhan ehtii allekirjoittamaan sopimuksen.

Harjoituskaudella loukkaantuneista puolustajista Samuli Virtanen on palaamassa pelikuntoon. Joel Lehtonen on sivussa pitempään.

Viimekauden joukkueesta pois ovat lähteneet seuraavat pelaajat: Fanien suosikki Antti Tenkanen palasi sovitusti Loimijoen Liekkeihin.  Lappeenrantaan päässyt viimekauden tehopuolustaja Antti Salonen siirtyy 2-divisioona joukkue PePo:n riveihin. Väkevä laituri, fanien suosikiksi noussut, Miska Niemi palaa Loimaan Rocketsin riveihin . MV Valtteri Valtonen siirtyy Loimijoen Liekkeihin. Raitis Pujats palasi kotimaahansa Latviaa pelattuaan Forssassa 9 kautta. Vikke-Werner Lampen jatkaa uraansa Salamoissa Kirkkonummella. Playoff otteluissa vahvistuksena ollut Eetu Vento siirtyy Kaarinasta Tanskaan. Miska Alakoski ja Ville Kivilä eivät jatka Forssassa.  Palloseura kiittää jokaista panoksestaan Vihreässä paidassa ja toivottaa kaikille hyvää jatkoa uusissa haasteissa!