Palloseuran ja Porvoon Huntersin harjoitusottelu alkoi vauhdikkaasti . Tilanteet vaihtelivat päästä päähän. Palloseura pääsi ensin ylivoimalle kun Petri Tepsa sai pikkukakkosen, alivoimalla kuitenkin Mikko Seppänen karkasi läpi mutta Palloseuran maalilla Valtteri Valtonen selvitti tilanteen. Aleksi Karlsson esitteli komean avojään taklauksen. Juuso Hämäläinen joutui hyökkäyspään kampituksesta jäähylle, nyt puolestaan Lawman karkasi läpi muttei onnistunut. Jäähyn loputtua Otto Cichoracki pääsi siirtämään torjunnasta pudonneen kiekon verkkoon ajassa 8:04.  Syksyn ensimmäisen ottelunsa pelannut Viljami Vahlsten pääsi kokeilemaan hyvästä paikasta mutta Ari Ahokas selvitti. Erän lopulla tryout peluri Antti Salonen laukoi komeasti viivalta ja Scott Vargas kilautti tolppaa mutta erä vieraille 0-1 .

Toisen erän alussa Juuso Hämäläinen pääsi tykittämään hyvästä paikasta, mutta Ahokkaan syliin. Valtonen esitti pari hienoa torjuntaa, ensin liimaamalla Pulkkisen siniviivavedon ja pian Jeskasen vedon alakulmasta.  Hunters teki 0-2 ajassa 22:31, Miika Runsala karkasi läpi, Valtonen torjui ensin, mutta Runsala seurasi hyvin ja tuikkasi reboundista osuman.
Palloseura yritti pari minuuttia myöhemmin ylivoimalla hyvin, mutta ilman tulosta. Lawman laukoi pariin otteeseen ja Miska Niemi kerran hyvin. Hunters karkasi jo 0-3 johtoon Tomi Roukalan ylivoimamaalilla. Miika Runsala suti ensin tolppaan ja Roukala jatkoi verkkoon.

Palloseura sai maalitilin auki ajassa 36:20. Viljami Vahlsten passasi ja Samuli Virtanen tykitti harjoituskauden toisen osumansa vedon upotessa tolpan juureen, tilanteeksi 1-3. Erän lopulla Miika Runsala antoi poikkaria Matej Bacalle Palloseuran maalin takana, Baca hermostui ja iski takaisi. Tuloksena Bacalla syksyn toinen 5+20…

Kolmannen erän alkuun Hunters pääsi jauhamaan ylivoimalla 3 ja puoli minuuttia. Palloseura kesti jäähyn mutta heti perään Aleksi Karlsson sai huitomisesta 5+20. Hunters sai kiekon maaliin ajassa 44:44 mutta maali hylättiin maalivahdin häirintänä. Palloseuran try-outilla oleva Andrej Jamnicky sai vielä kakkosen joten erän avauskymppi oltiin koko ajan vajaalukuisena, alivoima toimi hyvin eikä vieraat saaneet lisäosumia. Palloseurakin pääsi kokeilemaan ylivoimaa kun Cichoracki lähti jäähylle ajassa 52:26. Kohtuullisesta pyörityksestä huolimatta osumia ei kuitenkaan syntynyt. Ajassa 58:00 Huntersin Roope Sipiläinen karkasi Teemu Runsalan passista ja laukoi takayläkulmaan 1-4. 58:28 Palloseuran Virtanen ja Hämäläinen painivat Huntersin Pulkkisen ja Roukalan kanssa, kaikille tuloksena pikkukakkonen. Hunters viimeisteli tarkemmin ja korjasi voiton numeroin 1-4.

Torjunnat Valtonen 33, Ahokas 28.

 

Timo Tukia