Palloseuran vierailu Järvenpäähän oli kaksijakoinen, alku oli syksyn surkeinta Palloseuraa, avauserän viimeisen viiden minuutin aikana saatin homma jo pikkuhiljaa raiteilleen, toista erää hallittiin. Myös kolmannessa oltiin niskan päällä mutta päästettiin Haukat kuitenkin vielä ylivoimalla tasoihin. Jatkoajalla Lawman sitten laukoi hattutempun täyteen ja voiton Forssaan. Nousijajoukkue Haukat sai samalla pistetilinsä auki. 

Surkea lähtö otteluun

Palloseuran ottelu Järvenpäässä Haukkojen vieraana alkoi murhellisesti. Haukat iski lähes ensimmäisestä hyökkäyksestään 1-0. Jonne Juntheikki laukoi hyvästä poikittaissyötöstä ajassa 3:04. Parin minuutin kuluttua Miika Uosukainen laukoi keskeltä numeroiksi 2-0 ja kun ajassa 8:05 Olavi Tihreväinen pääsi tuikkamaan 3-0 joutui Palloseuran päävalmentaja Asko Rantanen turvautumaan aikalisään. Tuskaa lisäsi vielä Jeffrey Lawmanin jäähy ajassa 10:47 , Palloseuran av toimi kuitenkin hienosti eikä lisäosumia syntynyt.
Palloseuran ensimmäinen parempi tilanne oli kun Otto Rantanen laukoi kun erää oli pelattu vartti. Tämän jälkeen ote alkoi siirtyä vieraille ja Haukkojen Alakotila sai rangaistuksen ajassa 16:42. Jäähyn Haukat vielä kestivät mutta heti rangaistuksen päättymisen jälkeen tykitti Tommi Takaveräjä b-pisteen seutuvilta 3-1 kavennuksen Jukka-Pekka Kurteliuksen ja Joona Talan esitöistä.

Lawman onnistuu kahdesti

Toisen erän alussa Kurtelius komennettiin 2+2 minuutin jäähylle korkeasta mailasta. Palloseuran alivoima oli hyvää eikä Haukat saanut mitään aikaiseksi. Pian jäähyn päättymisen jälkeen Haukkojen Kuzmin joutui jäähyboxiin ryntäyksestä ja ehti olla jäähyllä vain 11 sekuntia kun Jeffrey Lawman laukoi Teemu Karjalaisen maalin takaa antamasta hienosta syötöstä kiekon Danii Seppesen ohi Haukkojen verkkoon numeroiksi 3-2. Toiseksi syöttäjäksi Jyri Waajakoski.
Lawman iski illan toisen osumansa ajassa 37:34, syöttäjinä Joni Vuorela ja Mikko Kulju. Kolmanteen erään lähdettiin numeroista 3-3.

Saikkonen osuu heti avauspelissään

Palloseura tuli kolmanteen erään hyvällä jalalla ja Haukat joutuivat rikkomaan. Ramil Jokinen ja Uosukainen joutuivat jäähylle reilun minuutin välein ja Palloseura pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Ensimmäistä peliään Palloseuran paidassa pelannut Mikko Saikkonen laukoi siniviivalta ja kiekko upposi ohi Seppesen ajassa 44:28 joten Palloseura nousi kolmen maalin takaa 3-4 johtoasemaan.  Syöttäjinä jälleen Karjalainen ja Waajakoski. Tämä ei kuitenkaan riittänyt voittoon sillä Kurteliuksen huitomisjäähyn aikana pääsi Jussi-Pekka Jokinen laukomaan kiekon komealla vedolla takayläkulmaan ohi Henri Viitalan ajassa 56:38. Palloseura joutui vielä kestämään varsinaisen peliajan lopussa alivoiman kun Niklas Sillanpää joutui jäähylle kampituksesta ajassa 57:21.

Lawman iskee hattutempun täyteen ja ratkaisee ottelun

Jatkoajalla molemmille oli kolmella kolmea vastaan tilaisuutensa kunnes Lawman pääsi Takaveräjän passista kahdella yhtä vastaan hyökkäyksestä laukomaan illan kolmannen osumansa ja Palloseuralle bonuspisteen 4-5 voitolla.

3 tähteä Jeffrey Lawman

2 tähteä Mikko Saikkonen

1 tähti Teemu Karjalainen

Joukkueen valitsemaksi MVP peluriksi valittiin Jeffrey Lawman.

”Tänään parhaan pelaajan kypärän sai ansaituisti Jeffrey Lawman”