Palloseuran kausi päättyi Kajaanissa

Kajaanin Hokki ja Forssan Palloseura pelasivat viidennen ja ratkaisevan ottelun Kajaanissa tiistai-iltana. Joukkueet pelasivat 8 päivän aikana 5 ottelua ja Palloseura pudotuspeleissä 2.3 -19.3 välisenä aikana peräti 10 ottelua. Hokki aloitti terävästi ja Petrus...

Palloseura kaatoi jälleen Hokin, ratkaisuottelu tiistaina Kajaanissa

Palloseura lähti tasoittamaan Suomi-sarjan välieräsarjaa sunnuntai-iltana kotihallissaan. Ja näin myös tapahtui sillä Hokki sai poistua kauden ennätysyleisön, 1180, edestä 5-2 tappion kärsineenä!Palloseura aloitti hyvin ja meni ajassa 3:27 1-0 johtoon, Mikko Vainikka...

Voitto Hokista tuo välieräsarjan vielä kerran Forssaan

Palloseura matkusti lauantaina Kajaaniin hakemaan välieräsarjan avausvoittoa sillä Hokki oli vienyt kaksi ensimmäistä ottelua maalein 5-4. Matkarasitusta helpotettiin lähtemällä matkaan jo perjantaina, yöpyminen tapahtui Kuopiossa. Palloseuran ensimmäinen kunnon...

Hokki ratkaisi voiton toisessa jatkoerässä

Forssan Palloseura ja Kajaanin Hokki kohtasivat torstai-iltana välieräsarjan toisessa ottelussa. Ottelusta muodostui ensimmäisen ensimmäisen ottelun kaltainen jännitysnäytelmä joka ratkesi vasta toisessa jatkoerässä.  Palloseura sai otteluun unelma-alun sillä ajassa...